Ristikivi Marathokampos. max 4 henkilöä)

Ristikivi talo sijaitsee sijaitsee Marathokampoksen kylän yläpuolella Skoutarin alueella 260 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueella on 1100 asukasta. Tässä vanhassa kreikkaisessa kylässä on 6 kirkkoa ja sillä on rikas historia. Täällä vietät rauhallista aikaa pienten kauppojen, tavernoiden, kissojen ja iloisten, uteliaiden ja vieraanvaraisten ihanien kyläläisten keskellä.

Talo on ollut asuttuna jo vuodesta 1826 ja se on säilyttänyt suurelta osin alkuperäisen ilmeensä. Taloa on kunnostettu keväällä 2019. Se maalattii, sisustusta ja huonekaluja uusittiin vanhaa tyyliä säilyttäen. Wifi toimii ja olennaisimmat kodinkoneet kuuluvat varustukseen. Onneksi vanhan talo tunnelma jäi. Autenttiset ja kodikkaat ikkunat on vaihdettu maaliskuussa.

Ristikivi talo on rakennettu kahteen kerrokseen ja näkymät talon terassilta ovat henkeä salpaavan kauniit. Terassi on ensimmäisessä kerroksessa, samoin olohuone-keittiö ja varastotila. Toisessa kerroksessa on kaksi huonetta, joissa molemmissa on sänky ja huonekalut.

Auton voi pysäköidä tielle noin 20 m talon yläpuolelle. Täältä on helppo vaeltaa vuoristoon tai ajaa suoraan ulos kylästä, joko Votsalakian suuntaan tai yli vuoren Karlovassin kaupunkia kohti.

Talossa on talven varalle myös lämmitin.

Talvi tai vaikkapa joulun aika Samoseksella on erittäin hauska kokemus. Kevät alkaa maaliskuusta ja tuo mukanaan ihanat lämpimät kevään kuukaudet. Luonto herää kukkaan ja linnut alkavat muuttopuuhiaan. Huhtikuussa juhlitaan pääsiäistä. Viinifestivaalit ovat syksyllä.

varaukset: info (at) houseinsamos.net

Ristikivi maja

MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Elokuu 2020
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Syyskuu 2020
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
Lokakuu 2020
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Marraskuu 2020
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
Joulukuu 2020
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Tammikuu 2021
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
Helmikuu 2021
MTKTPLS
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
Available
Booked
Changeover 1
Changeover 2

contact: info (at) houseinsamos.net